Eduskuntavaalit 2019

 

Tutkimuksen ja koulutuksen rahoitus kuntoon

Suomen kannattaa olla edelläkävijä. Suomi on pieni maa, ja maailman mittakaavassa olemme pikkuruinen kansa. Menestyäksemme tulevaisuudessa meidän on pidettävä huolta, että joka ainoa meistä pääsee opiskelemaan ja kehittämään osaamistaan kohti huippua. Korkeakouluopetusta on tiettyyn rajaan saakka hyvä keskittää, jotta sen laatu pysyy korkealla. Korkeakoulujen määrä ei silti sinänsä ole ongelma, eikä laadun vaaliminen tarkoita opiskelupaikkojen karsimista. Huippuopetus ja -tutkimus on asia, joka nousee itsestään, kunhan perusta on riittävän tukeva ja laaja. Resurssien suuntaamisessa pitää nähdä kokonaiskuva ja ajatella myös tulevaisuutta.

Koulutus on avain paitsi Suomen kilpailukykyyn, myös henkilökohtaiseen hyvinvointiin. Pelkän peruskoulun varassa on nykymaailmassa yhä vaikeampi pärjätä. Ensi vaalikaudella on vietävä läpi aloite oppivelvollisuuden laajentamiseksi ja maksuttoman toisen asteen koulutuksen toteuttamiseksi. Ammatillisen koulutuksen resurssipulaa on samalla ryhdyttävä suunnitelmallisesti korjaamaan.

Peruskoulun tarkoitus on antaa kaikille lapsille tasavertaiset mahdollisuudet oppia ja kasvaa riippumatta perhetaustasta tai asuinpaikasta. Kaikkea ei silti tarvitse säätää ylhäältä. Esimerkiksi peruskoulujen päättymis- ja alkamispäivistä voitaisiin hyvin päättää itsenäisesti maakunnittain, edellyttäen, ettei kouluvuoden koulupäivien määrä pienene. Loppukevättä ja alkukesää voitaisiin nykyistä paremmin hyödyntää esimerkiksi luonnontieteiden opetuksessa ulkosalla. Samalla on siirryttävä kolmen jakson lukuvuosijärjestelmään.

Suomi voi menestyä ilmastonmuutoksen ratkaisijana

Ilmastonmuutoksen vastaista taistelua kannattaa ennemmin ajatella maailmanlaajuisena mahdollisuutena kuin lisäkustannuseränä. Kysyntä ilmastollisesti kestäviä keksintöjä, sovelluksia, ratkaisuja ja käytänteitä kohtaan tulee väistämättä lisääntymään rajusti seuraavien kymmenen vuoden aikana. Nyt on aika investoida alan suomalaiseen osaamiseen. Huolehditaan siitä, ettei tarvittavia muutoksia jouduta Suomessa tekemään jälkijunassa ja kalliilla. On fiksumpaa myydä Suomessa kehitettyä ilmastoteknologiaa ja -ratkaisuja muualle maailmaan kuin ostaa niitä sieltä Suomeen!

Itämeri on saatava toipumisuralle. Helsinki on tällä hetkellä matkustajamäärältään maailman vilkkain matkustajasatama - tehdään siitä maailman puhtain matkustaja- ja rahtisatama. Helsingin kaupunkistrategiassa 2017–2021 asetettiin tavoitteeksi päästöjen vähentäminen 60 prosenttia vuoteen 2030 mennessä. Helsingin tulee olla edelläkävijä asettaessaan satamiinsa tulevalle kansainväliselle laivaliikenteelle päästörajoitteita. Samalla Suomen tulee ajaa ponnekkaammin päästörajoitusten tiukentamista kansainvälisessä merenkulkujärjestö IMO:ssa ja Helsingin yhteistyössä Itämeren maiden satamakaupunkien kanssa.

Fossiilisten polttoaineiden on väistyttävä liikenteen voimanlähteenä. Kieltoakin voidaan harkita, mutta polttomoottoriautojen kieltämisestä on silti tuskin paljon hyötyä. Suuret autonvalmistajat ovat jo nyt luopumassa dieselmoottoreiden kehitystyöstä, bensapolttomoottorit tulevat seuraavana. Kuluttajat tulevat luopumaan polttomoottoriautoista ihan ilman kieltoja, itsestään ja nopeasti, kunhan tarjolla on kustannustehokkaita ja jälleenmyyntiarvonsa paremmin säilyttäviä vaihtoehtoja. Politiikalla on varmistettava tämän muutoksen ripeä toteutuminen tarjoamalla ihmisille parempia ja houkuttelevampia ratkaisuja. Samalla kun sähköautojen osuutta henkilöautokannasta kasvatetaan, biokaasu ja -metaani pysyvät 2020-luvun ylimenokauden vaihtoehtona. Sisämaan liikenteessä rahtia tulee siirtää renkailta raiteille ja samalla edistää jätepohjaisen raaka-aineiden käyttöä raskaan liikenteen polttoaineena.

Ydinvoima on tällä hetkellä tarjolla olevista vaihtoehdoista tehokkaimpia tapoja vähäpäästöisen energian tuottamiseen. Ilmastonmuutoksen torjunnassa on otettava käyttöön kaikki realistiset keinot. Voimalat ovat kuitenkin myös strategista infrastruktuuria, ja siksi niiden tilaaminen on samalla turvallisuuspoliittinen kysymys. Venäjän osuuden kasvattamista Suomen energiatarpeiden tyydyttäjänä ei tällä hetkellä pidä edes harkita. Pienreaktoriteknologian mahdollisuudet hajautetumman energiantuoton välineenä on tutkittava. Niiden turvallisuudesta on kuitenkin saatava riittävästi näyttöä ennen käyttöönottoa.

Realismia turvallisuuspolitiikkaan

Turvallisuuspolitiikan tähän mennessä eniten kierrelty osa-alue on ollut kysymys sotilaallisesta liittoutumisesta. Marraskuussa 2018 tehdyn kyselyn mukaan 31 prosenttia vastaajista ei osannut sanoa NATO-kantaansa. NATO-jäsenyyttä vastusti edelleen 46 prosenttia. Epätietoisuus siitä, mistä NATO:ssa on edes kysymys, vaikuttaa edelleen olevan suurta. Puolustusvoimiin suhtaudutaan yhä kuin voimassa olevaan kotivakuutukseen. Mutta kuinka moni on tarkkaan kilpailuttanut vakuutusyhtiönsä ja lukenut huolellisesti vakuutusehdot?

Tosiasia on, että Euroopan unionin 27 jäsenmaasta 22 on jo NATO:n jäseniä. Unionin puolustusyhteistyötä kehitettäessä NATO on siksi ohittamaton osa turvallisuusarkkitehtuuria myös nähtävissä olevassa lähitulevaisuudessa.

Turvallisuuspoliittisen keskustelun vuoden 2019 ydinkysymys on, onko Suomella enää kansallista intressiä pysytellä läntisen turvallisuusjärjestelyn ulkopuolella, ja yrittää ylläpitää uskottavaa NATO-optiota osana turvallisuuspoliittista työkalusarjaansa.

NATO-jäsenyydelle ei ole teknisiä esteitä. Kysymys on eduskunnassa ratkaistavasta turvallisuus- ja puolustuspolitiikan peruslinjauksesta. Jo pelkästään NATO-option uskottavuuden takia Suomen poliittisen järjestelmän reagointiedellytyksiä on kuitenkin parannettava.

Tulevan hallituksen on laadittava kattava selvitys sotilaallisen liittoutumisen valtiosääntöoikeudellisista ja perustuslaillisista vaikutuksista. Vuonna 2023 aloittavilla valtiopäivillä on oltava valmis tiekartta sotilaalliseen liittoutumiseen, tarvittaessa 12-15 kuukauden sisällä.

Suomella on myös oltava vankka strateginen arvio turvallisuusympäristön ja turvallisuusyhteistyön kehityksestä 2020-luvulla. Sitä ei voida tehdä yksin Puolustusvoimien piirissä, vaan myös eduskunnassa.

Sisäisestä turvallisuudesta huolehtiminen on nostettava perinteisen turvallisuuspolitiikan erottamattomaksi osaksi. Se merkitsee ulkopuolisen ja sisäisen informaatiovaikuttamisen määrätietoisempaa, koordinoidumpaa ja tarmokkaampaa torjumista. Suomalaisen demokratian ja tasavallan hyvinvointi varmistetaan tulevaisuudessa ajan tasalla olevalla ja valppaalla suhtautumisella turvallisuusympäristön muutoksiin.